Kiinteistön ostaminen Turkissa
 
Kiinteistön oston hallinnointi ulkomailta käsin voi olla hankalaa. Jokaisella maalla on omat standardinsa ja lakinsa siitä, miten omistuksen siirrot tulee tehdä. Lisäksi kaikki dokumentit ovat yleensä maan omalla kielellä.
Tämä pätee myös Turkkiin.
 
Olet tehnyt päätöksesi ja löytänyt unelmakiinteistösi Turkista. Kuinka onnistut kiinteistökaupan juridisessa prosessissa ja varmistat, että kaikki hoidetaan vastuulliseen tapaan? Palkittu, satoja myyntejä käsitellyt henkilökuntamme Turkissa varmistaa, että ostoprosessi on hyvissä käsissä omistuksen siirron suhteen.

Myyntisopimus ja käsiraha
Löydettyäsi Turkista kiinteistön jonka haluat ostaa, henkilökuntamme valmistelee sinulle ja myyjäosapuolelle myyntisopimuksen englanniksi ja/tai äidinkielelläsi sekä turkiksi. Sopimuksen allekirjoittamisen myötä sinun odotetaan maksavan käsiraha (yleensä vähintään 1000 euroa) sopimuksen sinetöimiseksi. Tarkka määrä ja ehdot määritellään myyntisopimuksessasi. Suorittamalla käteismaksun sopimuksesi saa lainvoiman, ja varmistat että myyjä ei voi myydä kiinteistöä jollekulle toiselle tästä ajankohdasta eteenpäin - myyntisopimuksen ehtojen vuoksi.
Myyntisopimus määrittelee myynnin ehdot, jotka neuvottelemme myyjän kanssa saadaksemme ne niin paljon tarpeitasi vastaaviksi kuin mahdollista. Yhdessä sinun ja myyjän kanssa me määrittelemme maksusuunnitelman sopimuksen mukaiselle hinnalle. Maksusuunnitelmat vaihtelevat riippuen siitä, onko kyseessä ennen rakentamista tapahtuva myynti vai jälleenmyynti, ja sekä ostajan että myyjän vaatimukset ja tarpeet otetaan huomioon prosessissa.

Maksusuoritukset
Maksusuoritukset tehdään pankkisiirtoina, joissa ostaja kattaa mahdolliset pankkisiirtokulut, jotka kukin pankki määrittelee kussakin maassa. Myyjä tai rakentaja saa sopimuksen mukaisen hinnan täysimääräisenä pankkitililleen. Myyntihinta on yleensä mahdollista suorittaa myös käteisenä näin sovittaessa. Välittämämme kiinteistöt myydään ja ostetaan lähes aina euroina (€, EUR).

Lain määrittämät menettelyt
Valtakirjan avulla hoidamme kaikki välttämättömät lailliset menettelyt siirtääksemme kiinteistön nimiisi Turkissa. Tämä tarkoittaa omistajanvaihdoksen hakemista paikallisen kunnan maanrekisteröintitoimistossa ja Izmirissä sijaitsevassa sotilaskeskustoimistossa. Huolehdimme menettelyistä ja maksuista jokaiselle tarvittavalle valtiotason instanssille, ja parin kuukauden sisällä omistuskirjasi (Tapu) on valmis vastaanotettavaksesi. Kun tämä on tehty, niin olet Tapussasi määritetyn turkkilaisen kiinteistön laillinen omistaja.

Olen löytänyt kiinteistön, jonka haluan ostaa. Mitkä ovat ylimääräiset kaupankäyntikustannukset myyntihinnan lisäksi?
Kun harkitset ostamista, ota huomioon että jos aiot ostaa uuden kiinteistön niin kaikki lailliset menettelyt maksavat noin 2000–4000 euroa ostohinnan lisäksi. Turkissa on myös kiinteistökaupan vero, jonka ostaja maksaa. Lopullisen veron määrän jokaiselle kaupalle laskevat Turkin veroviranomaiset, mutta määrä ei koskaan ole enempää kuin 4,4 % myyntihinnasta.
Opastamme sinua kauppaprosessin läpi alusta loppuun ja huolehdimme kaikista laillisista dokumenteista, jotka tarvitaan Turkissa. Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä, jos tarvitset lisätietoja ostoprosessista. Vastaamme kaikkiin kysymyksiisi ja varmistamme, että ostoprosessi on sujuva ja turvallinen. Näin Sinä voit keskittyä nauttimaan toisen kotisi valitsemisesta Turkissa.
 
 
MIKSI TURKKI?
Turkki on yksi maailman kuumimmista kiinteistösijoituskohteista tällä hetkellä. Miksi? Lue muutama fakta Turkista sijoituskohteena.
 

OTA YHTEYTTÄ
Henkilöstömme tuntee Turkin asuntomarkkinat ja koko osaamisemme on käytössäsi. Ota yhteyttä niin katsotaan kuinka voimme auttaa.
 

SELAA KOHTEITA
Löydä parhaiten sinulle sopivat kohteet käyttämällä helppoa, mutta tehokasta hakukonettamme. Edustamme vain hyvämaineisten rakentajien projekteja ja korkealuokkaisia välitysasuntoja.